Puusta pitkään

 Maanteillä tulee vastaan niin paljon puurekkoja, että on helppo uskoa puun olevan yhä maamme vihreää kultaa. Puun suhteellinen arvo on tietenkin metsänomistajan kannalta koko ajan laskenut, mutta koko ketjua valmiiseen kulutustuotteeseen asti ajatellen arvo on yhä merkittävä. Äärimmäinen vastakohta ketjun pituudessa on nyt huudossa oleva peliteollisuus, missä tuote on bittejä, jotka järkätään vain muutamien osaajien toimesta metkaan muotoon. Ja kun peliyhtiön arvo on luotu 2-3 vuodessa, metsäyhtiön arvon luomiseen on kulunut kymmeniä, jopa satoja vuosia. Jos ja kun peliyhtiö myydään, sen pitkäiakaisvaikutukset ympäristöön ovat yhtä pienet kuin kerrannaisvaikutukset sen toimiessaankin, eli ei juuri mitään. Mutta jos metsäyhtiön tuotekehittely tai muu kilpailukyky ontuu, sen vaikutukset kouraisevat yhteiskuntaa syvältä.

Mutta varsinainen puuaine ei ole silti vihreää, paitsi jos siinä on tietynlaista sienirihmastoa, mikä värjää puun turkoosiksi tai vihreäksi. Tällaista joskus olen nähnyt lahossa koivupuussa, ja ennen sen sanottiin olevan jotakin myrkkyä, mutta sitä nimitystä en nyt muista. Puu vanhetessaan muuttuu pinnaltaan harmaaksi, tai sitten lahon vaikutuksesta läpeensä harmaaksi. Lahoava puuaines voi ennen varsinaista pehmenemistään olla ns. mahinutta, jolloin se vielä on käyttökelpoista johonkin tarkoitukseen. 

Viime syksynä luomumessujen metsäosastolla oli esittelypöytä, missä oli haketettua puuta astioissa ja siinä esiteltiin, millaista öljymäärää ne vastaavat. Katsoin haketta ja kouraisin sitä käteenkin ja huomasin, että hake oli osittain lahonutta sekapuuhaketta. Sanoinkin pitkät alan koulut käyneille esittelijöille, että tosin tuo hake on lahoa, eikä sisällä luvattua määrää energiaa. Esittelijät vilkaisivat haketta ja vakuuttivat sen olevan ehtaa tavaraa, jota voimalat käyttävät. En jäänyt oppineiden kanssa asiasta väittelemään, mutta olisin voinut mainita olleeni vuosikymmeniä erilaisen polttopuun kanssa tekemisissä, ja erottavani toki lahon puun terveestä. Mielestäni esillä ollut hake sisälsi vaivoin yli puolet terveen koivuhakkeen energiasta, mitä vertailun esimerkeissä oli tietenkin käytetty.

Samoin uskomus, että koivuhalko taivasalla pinossa säilyy vuosia peittelemättä käyttökelpoisena, on väärä. Tällainen pinossa perstautunut halko on tosin kesän kuivilla ilmoilla hyvin kevyt, jota pidetään hyvän polttopuun ainoana ominaisuutena. Kyseessä on kuitenkin harhaluulo, sillä tallainen puu on jo menettänyt kolmasosan tai jopa puolet lämpöarvostaan. Hyvä koivuinen polttopuu on kuivaa, mutta melko painavaa. Halkopinot pitää peitellä hyvin jo ensimmäisen kuivumiskesän loppupuolella, ja pitää hyvin peiteltynä. Pilkottu puu kuivuu avoimella paikalla polttokuivaksi yhdessä kesässä, jos ilma pääsee kiertämään ympärillä ja läjä on maasta eristetty. Yhden trukkilavan päällä kuivuminen ei pohjapuolissa ole kovin tehokasta, parempi että pino eristetään  maasta kahden lavan korkuisella alustalla.

Usein näkee metsässä hakkioilla rankaläjiä, jotka on kerätty mutta jätetty noutamatta. Usein käy niin, että vanhaisäntä keräilee jätepuun tarkasti kasoihin, mutta nuori isäntä ei ehdi niitä koskaan noutamaan poltettavaksi. Tällaiset olisi tietenkin kannattanut jättää maahan levälleen, lahomaan kasvavalle puustolle ravinteiksi. Samoin peittelemättömät halkopinot ja pilkeroviot ovat pian käyttökelvotonta höttöä, missä melkoinen työ on mennyt hukkaan. Tällaiset kannattaisi myös lastata ja ajaa takaisin metsään, ja sirotella takaisin alkusijoilleen. Ihmeen usein nähdään melkoinen vaiva puiden tekemisessä, mutta peittelyyn ei enää riitä voimavaroja. Peitelty pino sensijaan on pitkän aikaa käyttökelpoista ja tehokasta polttoainetta, itselle tai myytäväksi. Lahottaen siitä ei ole iloa kenellekkään.

Polttopuusavotta on mieluista tekemistä ja hyvää kuntoilua, sekä samalla taloudellista hyötyä tuottavaa. Tulisija ja jonkinlaisen satsi polttopuuta on myös varautumista kriisiaikoihin, jollaiset suistavat muut lämmitysmuodot pois toiminnasta. Vaikka puun poltosta tulee pienhiukkasia, niidenkin kanssa on aina täällä eletty. Paljon pahempia pienhiukkasia tulee roska- ja olkitunkioiden käryyttämisestä, mitä sitäkin vaan sitkeästi esiintyy. Koivuhalko sensijaan on puhdas polttoaine. Se on ikäänkuin suomalaisuuden vertauskuva, suora, vaalea, tarvittaessa kova, mutta selkeä ja rehellinen. Jospa koko maailma olisi yhtä yksiselitteinen ja helposti tulkittava niin kuin koivuhalko.

Kesän korvalla

Joku ei kuulemma halua äänestää eu-vaaleissa, koska parlamentin jäsenet saavat 18000 euroa palkkaa kuussa. Mutta jos ei äänestä, niiden suhteellinen painoarvo kasvaa, jotka saavat jopa kymmenkertaisesti palkkaa tai muuta tuloa kuukaudessa. Köyhyyden pahin ja pitkälle kehittynein muoto onkin poliittisen kannan ja vaikutushalun puute. Suuret omaisuusmassat tuovat sinällään vaikutusvaltaa, joten köyhän jos kenenkään kannattaa äänestää.

Sinänsä politiikassa ei yhden ääni kuulu, ei edes yhden puolueen tai maan. Ja vaikka kuuluisikin, asiat harvoin naksahtavat kohdalleen tuossa tuokiossa. Ja lopuksi poliittisin toimin päätetään vain osasta asioista. Mutta kokonaisuus, ja se että on yleensä oikeus jokin mielipide ilmaista, on arvo sinänsä. Ja ettei henkeään tavitse pelätä, vaikka äänestää vastoin valtavirran mielipidettä. Vaikka omaisuus, valta ja medianäkyvyys pakkaavat keskittymään, voi edelleen valita vapaasti, jos ottaa asioista selvää. Ja erottaa ehdokkaan oikeat motiivit niistä, joilla vain haetaan mediassa näkyvyyttä.

Yhteiskunnallisia aiheita on tässä blogissa käsitelty yleisön mielestä liikaakin. Siinä on osin perää, joten on syytä vaihtaa hieman aihepiiriä. Politiikka on tosiaankin silti monesti hedelmätöntä kiistelyä, jossa on paljon turhaa ja asioiden vierestä puhumista. Täysin valmista ei koskaan tule, eikä kovin sopuisaakaan, mutta tärkeää olisi säilyttää silti keskinäinen kunnioitus. On vain hyvä, ettei ehdotonta valtaa tai pysyvää enemmistöä ole kenelläkään. Jokaisen olisi kuitenkin syytä hieman seurata asioita, että kykenee eri lähteistä kooten muodostamaan oikean kuvan asioista. Nyt kuitenkin aihepiiri tässä blogissa vaihtuu ainakin toistaiseksi.

Ulkona tuli ukkoskuuro, ja keväinen luomakunta kiittää muutaman hellepäivän jälkeen. Mustikanvarvusto on heleän vihreää sateen jälkeen. Kaikki hedelmä- ja marja pensaat ovat puhjenneet kukkaan kylmän jakson jälkeen tulleen lämpimän johdosta. Vaikka vähän lumen sanotaan kurittaneen mustikanvarvustoa, näyttää kotimetsässä ainakin vihreältä. Mökkisaunan ympäristössä näytti varvikko sensijaan tosiaankin kärsineen suojan puutteesta. Talvi oli melkein lumeton, joten alkavan kesän ilmoja on mielenkiintoista seurata. Ja jos mahdollista, tarkastella luontoa kotipiirin ulkopuolella, tutkien uusia paikkoja ja seutuja.

Laihoin tuloksin

Euroopan sydämessä Ukrainassa melskataan. Kaikki alkoi kun Ukraina oli suuntautumassa taloudellisesti Venäjän suuntaan, presidentin ja muun silloin vallassa olleen  hallintokoneiston toimesta. Osa kansaa halusi suuntautua länteen ja EU:hun. Alkoivat mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet, presidentti erosi tai erotettiin. Nyt nuo saavutukset näyttävät laihoilta. Oikeastaan mitään ei olekaan saavutettu, vaan pikemminkin tuhottu edellytykset yhtenäiselle ja riippumattomalle kansakunnalle.

Ilman muuta olisi kannattanut ottaa Venäjän tarjoama talousapu, ja alkaa kuitenkin määrätietoinen talouden ja ulkopolitiikan lännettäminen. Sitä ei olisi mikään pystynyt estämään, kun se olisi tehty laillisin keinoin ja kehittämällä talous- ja ulkosuhteita. Avoin konflikti suurvallan kanssa ei ole viisasta. Maailmassa toimii vahvemman laki. Ei muita lakeja lopulta olekaan, tai ne pohjautuvat siihen. Ukrainalaiset ja EU eivät olleet viisaita. Lännen tukeen ei olisi myöskään ukrainalaisten pitänyt luottaa, sillä sitä ei tule muuten kuin puheiden tasolla.

Paasikivi kävi suurvaltapolitiikan korkeakoulua neuvotellessaan Moskovassa. Tämä oppi sovellettiin Suomen ulkopolitiikkaan sodan jälkeen. Uskoteltiin Neuvostoliitolle täyttä ja varauksetonta ystävyyttä, korostettiin sitä koko ajan ja joka tilanteessa. Samalla laajennettiin liikkumatilaa länteen, koko ajan ja joka paikassa, kaikin keinoin. Taloudellisissa ja kansainvälispoliittisissa yhteyksissä, YK:ssa ja muilla foorumeilla. Ja Suomi hyötyi erikoisasemastaan idän ja lännen välillä. Ja oikeastikin rajan turvaksi tulivat molemminpuoliset taloudelliset ja kansainvälispoliittiset intressit, eivät aseet.

Nyt tästä viisaudesta ei ole paljon jäljellä. Sanotaan ettei ihmiskunta koskaan opi, samaa voi sanoa poliittisista päättäjistä. Ihmeen vähän viisautta on uuden polven suosituissa johtajissa. Ihannoidaan kaikkea melskaamista ja asioiden kärjistämistä. Georgian sodan aikana ulkoministeri Stubb ei meinannut mahtua nahkaansa. Aivan samanlaista lyhytnäköistä hehkutusta nähtiin ns. arabivallankumouksen alkuvaiheissa. Ihannoitiin vallankumouksia, jota eivät olleet oikeastaan muuta kuin joutumista ojasta allikkoon. Tulokset ovat järkyttäviä, esimerkiksi Syyriassa on aiheutettu hirvittävät kärsimykset, eikä loppua näy. Egyptissä tuomittiin juuri 600 ihmistä kuolemaan, 10 minuutin oikeudenkäynnissä. Missä ovat nyt nämä mellakoiden ja mielenosoitusten ihailijat ja raportoijat? Ymmärtävät olla hiljaa, mutta liian myöhään. Eikö ihminen koskaan viisastu.

Meilläkin kansan suosiota saavat muodikkaat kohkaajat, jotka muka nyt esittävät kovia kommentteja Venäjästä. Kyllähän venettä on kiva keikuttaa, kun kokee sen turvalliseksi. Mitään todellisista ulkopolitiikan ankarista väännöistä he eivät tiedä. Eivätkä mahdollisien kriisien aikana ota vastuuta tekemisistään, vaan vastuun kantavat syyttömät. Aina ne, jotka on barrikadeille saatu yllytettyä, uhrataan ensiksi. Kansainvälisessä politiikassa pienten maiden yltiöpäiset lipunheiluttajat otetaan mielellään vastaan. He pääsevät eliitin suosioon, ja saavat nostetta näin kotimaankin politiikassa. Todellisuudessa ovat hyväuskoisia hölmöjä, joilla on oma etu ja karriääri päällimmäisenä. Kaukaa viisas ei heittäydy kulloinkin vellovaan kuohuntaan, vaan katsoo syrjästä. Pienen kansakunnan kannattaisi useimmiten katsoa syrjästä, varsinkin jos kyse on suurvaltapolitiikasta. Tai kuten Kekkonen sanoi, ottaa ennemmin lääkärin kuin tuomarin rooli.