Maanteillä tulee vastaan niin paljon puurekkoja, että on helppo uskoa puun olevan yhä maamme vihreää kultaa. Puun suhteellinen arvo on tietenkin metsänomistajan kannalta koko ajan laskenut, mutta koko ketjua valmiiseen kulutustuotteeseen asti ajatellen arvo on yhä merkittävä. Äärimmäinen vastakohta ketjun pituudessa on nyt huudossa oleva peliteollisuus, missä tuote on bittejä, jotka järkätään vain muutamien osaajien toimesta metkaan muotoon. Ja kun peliyhtiön arvo on luotu 2-3 vuodessa, metsäyhtiön arvon luomiseen on kulunut kymmeniä, jopa satoja vuosia. Jos ja kun peliyhtiö myydään, sen pitkäiakaisvaikutukset ympäristöön ovat yhtä pienet kuin kerrannaisvaikutukset sen toimiessaankin, eli ei juuri mitään. Mutta jos metsäyhtiön tuotekehittely tai muu kilpailukyky ontuu, sen vaikutukset kouraisevat yhteiskuntaa syvältä.
Mutta varsinainen puuaine ei ole silti vihreää, paitsi jos siinä on tietynlaista sienirihmastoa, mikä värjää puun turkoosiksi tai vihreäksi. Tällaista joskus olen nähnyt lahossa koivupuussa, ja ennen sen sanottiin olevan jotakin myrkkyä, mutta sitä nimitystä en nyt muista. Puu vanhetessaan muuttuu pinnaltaan harmaaksi, tai sitten lahon vaikutuksesta läpeensä harmaaksi. Lahoava puuaines voi ennen varsinaista pehmenemistään olla ns. mahinutta, jolloin se vielä on käyttökelpoista johonkin tarkoitukseen.
Viime syksynä luomumessujen metsäosastolla oli esittelypöytä, missä oli haketettua puuta astioissa ja siinä esiteltiin, millaista öljymäärää ne vastaavat. Katsoin haketta ja kouraisin sitä käteenkin ja huomasin, että hake oli osittain lahonutta sekapuuhaketta. Sanoinkin pitkät alan koulut käyneille esittelijöille, että tosin tuo hake on lahoa, eikä sisällä luvattua määrää energiaa. Esittelijät vilkaisivat haketta ja vakuuttivat sen olevan ehtaa tavaraa, jota voimalat käyttävät. En jäänyt oppineiden kanssa asiasta väittelemään, mutta olisin voinut mainita olleeni vuosikymmeniä erilaisen polttopuun kanssa tekemisissä, ja erottavani toki lahon puun terveestä. Mielestäni esillä ollut hake sisälsi vaivoin yli puolet terveen koivuhakkeen energiasta, mitä vertailun esimerkeissä oli tietenkin käytetty.
Samoin uskomus, että koivuhalko taivasalla pinossa säilyy vuosia peittelemättä käyttökelpoisena, on väärä. Tällainen pinossa perstautunut halko on tosin kesän kuivilla ilmoilla hyvin kevyt, jota pidetään hyvän polttopuun ainoana ominaisuutena. Kyseessä on kuitenkin harhaluulo, sillä tallainen puu on jo menettänyt kolmasosan tai jopa puolet lämpöarvostaan. Hyvä koivuinen polttopuu on kuivaa, mutta melko painavaa. Halkopinot pitää peitellä hyvin jo ensimmäisen kuivumiskesän loppupuolella, ja pitää hyvin peiteltynä. Pilkottu puu kuivuu avoimella paikalla polttokuivaksi yhdessä kesässä, jos ilma pääsee kiertämään ympärillä ja läjä on maasta eristetty. Yhden trukkilavan päällä kuivuminen ei pohjapuolissa ole kovin tehokasta, parempi että pino eristetään maasta kahden lavan korkuisella alustalla.
Usein näkee metsässä hakkioilla rankaläjiä, jotka on kerätty mutta jätetty noutamatta. Usein käy niin, että vanhaisäntä keräilee jätepuun tarkasti kasoihin, mutta nuori isäntä ei ehdi niitä koskaan noutamaan poltettavaksi. Tällaiset olisi tietenkin kannattanut jättää maahan levälleen, lahomaan kasvavalle puustolle ravinteiksi. Samoin peittelemättömät halkopinot ja pilkeroviot ovat pian käyttökelvotonta höttöä, missä melkoinen työ on mennyt hukkaan. Tällaiset kannattaisi myös lastata ja ajaa takaisin metsään, ja sirotella takaisin alkusijoilleen. Ihmeen usein nähdään melkoinen vaiva puiden tekemisessä, mutta peittelyyn ei enää riitä voimavaroja. Peitelty pino sensijaan on pitkän aikaa käyttökelpoista ja tehokasta polttoainetta, itselle tai myytäväksi. Lahottaen siitä ei ole iloa kenellekkään.
Polttopuusavotta on mieluista tekemistä ja hyvää kuntoilua, sekä samalla taloudellista hyötyä tuottavaa. Tulisija ja jonkinlaisen satsi polttopuuta on myös varautumista kriisiaikoihin, jollaiset suistavat muut lämmitysmuodot pois toiminnasta. Vaikka puun poltosta tulee pienhiukkasia, niidenkin kanssa on aina täällä eletty. Paljon pahempia pienhiukkasia tulee roska- ja olkitunkioiden käryyttämisestä, mitä sitäkin vaan sitkeästi esiintyy. Koivuhalko sensijaan on puhdas polttoaine. Se on ikäänkuin suomalaisuuden vertauskuva, suora, vaalea, tarvittaessa kova, mutta selkeä ja rehellinen. Jospa koko maailma olisi yhtä yksiselitteinen ja helposti tulkittava niin kuin koivuhalko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti