Vaikka sydänmaan järvet ja lammet eivät ole mitään
varsinaisia kala-aittoja, ovatpa niissä kuitenkin varhaiset kalamiehet jo
soudelleet ja rannoille pyydyksiään rakennelleet. Tarkempaa tietoa ja
tutkimusta vuosisatojen takaisesta elämästä näillä sydänmailla en ole nähnyt,
mutta epäilemättä erätaloutta alueella on harjoitettu. Ovathan alueen järvet
Kala- ja Vääräjoen latvavesiä, joten nousukala on päässyt sinne kutemaan merestä
asti. Matalien järvien tulvaputamista on keväisin ollut helppo
liistekatiskoilla pyydystää kalaa, varsinkin haukia. Hauki on keväällä rasvaton
kala joten sitä saattoi helposti säilöä kuivattamalla, jolloin kallisarvoista
suolaa säästyi. Maksettiinhan verotkin kruunulle aluksi kapahaukina. Toisaalta rytöiset purot järville eivät olleet mitään
vesireittejä, joten ne säästyivät vähä-väkisten turvapaikoiksi silloin, kun
vahvemman oikeus oli ainut laki.
Pikku-lehtosen
rannasta on ainakin löydetty yhdestä puusta tehty ruuhi, mutta muuten
soistuminen on peittänyt jäljet varhaisesta pyyntikulttuurista. Sinällään
järvien mutapohjissa tai rannan soistuneissa kohdissa voi hyvinkin olla vielä
säilyneenä pyyntilaitteita, kuten liisteistä eli pitkistä päreistä tehtyjä
pyydyksiä tai sumppuja. Usein käytetty vesikulkuneuvo lienee ollut vitsaksilla
sidottu honkalautta, jotka ovat sitten hajonneet ja lahonneet rannan
rahikoihin. Alueella on epäilemättä myös piileskelty vainoaikoina, mutta niistä
ei juuri ole merkkejä jäänyt. Suojärven kalliopirtin vieressä on kuoppa, jossa
olen kuullut sijainneen Isonvihan aikainen piilopirtti. Nehän tavattiin kaivaa
puoliksi maahan, joten tiedossa voi hyvinkin olla perää.
Iso-Juurikka järvi
alueen suurimpana järvenä on aikoinaan innoittanut jopa nuotan vetämiseen.
Toinen nuottamiehistä oli ollut Tiherön seppä Antti Tölli, joka oli ollut
työnsä ohella kova metsä- ja kalamies. Ymmärrettävästi sydänmaajärvi ei ole
paras nuottapyyntiin, ja kun vaivalla itse kudottu nuotta oli tarttunut
murtoon, oli seppä laskeutunut järveen sitä irrottamaan. Järvessä on silti
varmaan sileätäkin pohjaa, ja järven yli kulkee jostakin kohdin hiekkainen
kannas. Joku mies Reisjärven Puralasta oli kerran etsinyt lehmiään ja kahlannut
järven yli puolesta välin. Oli tiettävästi ollut kuitenkin pitkä mies.
Iso-Juurikka oli ennen ollut melko kirkasvetinen ja osin koivikkorantainen
kaunis järvi. Järvessä oli ollut kalaa joka sorttia ja varsinkin isot mateet
olivat mieluisia saaliita. Järvihän laski luoteispäästään Mutkalampeen ja
Lahnajärveen, ja sitä kautta kalat pääsivät nousemaan vaikka merestä asti.
Ojitusten aiheuttaman veden laadun muutos hävitti mateen ja patoaminen esti
nousukalan kuten särjen ja lahnan. Otto Mastokangas joka aikoinaan kalasti
Isossa-Juurikassa, sanoi särkiä olevan enää vain "joskus joku sintti
katiskan silmässä." Nykyisin järveen on istutettu siikaa ja kuhaa.
Ainaslampi joka sijaitsee puoliksi Sievissä ja puoliksi
Nivalassa, oli sekin ennen kyläläisten käyttämä kalapaikka. Lammesta lähti
laskuoja joka alkupäästään oli syvä ja lampareiksi levenevä uoma, oli hyvä
madepaikka. Kerrotaan Ojalan Jussin siitä aina talvisin sulasta pyytäneen
mateita liistekatiskoilla. Isä oli kerran laittanut rysän pyyntiin lampeen
ojansuun tienoille, ja lähettänyt sitten veljensä Kalervon sitä kokemaan. Rysän
perä oli ollut täynnä mateita ja Kalervo oli tullut saaliineen mateiden
venkuillessa repussa. Lampihan on kankaan puoleiselta laidalta melko syvä,
mutta pitkän ankaran talvena aikana ei vesi riittänyt kunnolla Makolan
kaivoksen prosessivedeksi. Siksi keskitalvella sotavuosina kaivettiin oja
Suojärvestä Ainaslampeen veden saannin turvaamiseksi. Oja haarotettiin tukkimalla Suojärven Hosionperälle menevä
laskupuro ja kaivamalla oja Pitkäänevaa myöten. Melkoista hommaa oli kaivaminen
rapaisessa nevassa käsipelillä ollut, siitä kertoi Viljo Vuoti kerran Suojärven
patoa tehdessä. Myöhemmin Suojärven ojan virtaus käännettiin entiselleen.
Ainaslammen vedenpintakin on laskenut luonnontilaisesta, kun laskuojaa on
ruopattu ja rantametsän kasvua haluttu parantaa.
