Translate

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syksyn hämärää







Kesän ylenpalttinen valo hiipuu syksyn tullen ja harmaat, sateisetkin lokakuun päivät vaihtuvat nopeasti hämärään ja lähes täydelliseen pimeyteen. Varsinkin koulu- ja opiskeluaikoina valoisa ilta jäi usein lyhyeksi ja jos tarkoitus oli yöpyä jossakin sydänmaan kämpällä, sinne etsiytyi monesti haparoiden ja polkua saappaan kärjellä tunnustellen. Miten voikaan olla niin pimeää, vain hyvin heikosti metsän harja erottuu taivasta vasten eikä umpimetsässä senkään vertaa. Tutunkin paikan tunnistaminen tuottaa vaikeuksia ja kuljetun matkan arvio heittää. Silloin korvissa alkaa hiljaisuuskin kohisemaan, kuulet oman hengityksen ja sydämen lyönnit - muutapa ei sitten kuulukaan.

Vuosikymmeniä sitten, kuljin jossakin Ainaslammen takana, Pirttisaarten reunamien rimpiä lienen kokenut varmaan tavisorsat mielessäni. Ja kas, huomasin hämärän jo laskeutuneen maisemaan. Tarkoitus oli mennä yöksi Pykyn kämpälle, mutta olin vielä suon lähes toisella laidalla - koko aava ylitettävänä ennen Telakon kankaan kovia maita. Päätin oikaista suoraan kohti Juurikan talvitien suuta, jota pitkin lähtisin Pykkyä kohti, niin suunnittelin. Kulkiessani suoraan kohti enää vaivoin erottuvaa suon toista laitaa jouduin kiertelemään rimpiä, vaikka kovin vetisiä ne eivät olleet. Sopivaa kulkureittiä piti hakea, hytkytellen kokeilla mättään kantavuutta ja jostain kohdasta hypätä porskauttaa seuraavalle jänteelle ja mutkien kautta taiteilla eteenpäin. Kuitenkin lopuksi edessä oli hyllyvää rimpeä, saapas upposi niin syvälle, ettei tointanut ponnistaa edes kunnon hyppyyn. Pahinta oli ettei kunnolla enää nähnyt, oliko edessä kantavampaa pounua vai hyllyvää rimpeä. Lopuksi päädyin etsimään reittiä sivulle- tai taaksepäin, mutta ihmeekseni sielläkin oli vastassa rimpeä, ja niin vetistä etten käsittänyt miten olin päässyt tulemaan.

Taskulamppu oli, mutta patterit olivat ajan tyyliin heikot ja valo kellertävä tuiju. Kompassi ja kartta minulla oli aina mukana - tutkinko niitä, en muista. Jostakin löysin kuitenkin reitin kovemmalle suon osuudelle, ja lopulta, saavutin suon toisen laidan. Kunto oli siihen aikaan nuorella miehellä hyvä ja suolla tarpominen luonnollista ja tuttua. Nyt vain suunta kohti pykkyä, lähes täydellisessä pimeydessä. Yhtäkkiä edessä tuntuu kuin koko metsä lähtisi liikkeelle, kovaa rytinää ja räpsettä joka saa hiljaisuudessa melkein sydämen pysähtymään. Olin törmännyt makuulla olevaan hirvilaumaan, joka karkkosi vauhdilla öistä häiritsijää. Jälleen hiljaisuus saa vallan, vain oma kulku aiheuttaa ääntä, joka sekin kuulostaa kovalta ryskeeltä pehmeän syysyön pimeydessä. Otan kompassiin suunnan, jonka pitäisi melko pian leikata Mikon kämpältä Pykkyyn päin kulkevaan polkuun, sillä umpimetsässä en aio rymytä enempää kuin on pakko. Mutta todennäköisesti kuljen jossakin kohtaa polun yli huomaamatta, sillä vastaan tulee kankaiden välissä suojuotteja, joita kuvittelen tunnistavani. Lopulta nousen kankaalle, jossa tiheä ja rehevä sekametsä muistuttaa Pykyn saarten metsää - ja samalla sulkee minut pimeään kuin säkkiin.

Nyt tarkkana, ajattelen. Kankaalla pitäisi kulkea Paasilinjalta kämpälle yhdyspolku, jota monet kerrat olen kulkenut. Jos ylitän polun huomaamatta, seuraava varmasti vastaan tuleva maastoeste on Iso-Juurikka järvi. Se on kuitenkin melko kaukana, olen puhki väsynyt, iltayö jo pitkällä, ja lampun paristot lähes lopussa. Etenen askel askeleelta syvemmäs metsään, ja löydän polun. Valaisen läheltä jalkojen juureen, ja ihastelen löytöäni. Siinä se on, se kaivattu elämän lanka, neulasmaton peittämä kapea polku tiheän varpumaton reunustamana. Huojentuneena lähden kulkemaan sitä pitkin, pitäen varani pysyä sillä. Parin notkon jälkeen tulee yhä järeämpää metsää, ja ympärillä kasvaa jättimäisiä haapoja. Kohta olen kämpän pihalla, jonka keltaiset haavan lehdet peittävät mattona ja ikään kuin loistavat pimeydessä valaisevina. Oveen on oransilla maalilla maalattu "PYKY". Kämpän ovella on pönkä, joka kertoo että ketään muita ei satu olemaan yöpymässä. Ripustan aseen lautarakenteisen porstuan ulkoseinälle ja työnnyn reppua kädessä roikuttaen sisään. Tuttu kämpän haju toivottaa pimeästä yöstä tulevan väsyneen kulkijan tervetulleeksi. Tulet hellaan vaan ja taloksi, olo tuntuu ruhtinaalliselta.


Sillä kertaa olin siis varmaan yksin kämpällä, mutta usein se oli täynnä metsämiehiä, jouduinpa joskus nukkumaan lattiallakin. Varhemmin menneet saivat tietenkin varata petipaikan. Usein seurasin puolinukuksissa, kun vielä illan pimeydessä tuli lisää miehiä, ja ruveten keittelemään hellalla kahvia ja haukkaamaan iltapalaa. Vaiteliaita ja väsyneitä tulijat monesti olivat, jotkut pitkänkin matkan kulkeneita, Lahnajärven tai Mutkalammen kautta koukanneita Aittoperäsiä. Yläsängyissä meinasi usein tulla kuuma, mutta siitä pääsi vähentämällä vaatetta. Joku poikkesi välillä ulkona, ja seuraavan päivän säätä  ja linnustuskeliä pohdiskeltiin. Joskus vähän tiedusteltiin mitä seutuja kukin aikoi lähteä aamulla kulkemaan, että osattiin kukin hieman omille suunnille. Aamulla noustiin varhain, juttukin jo alkoi luistaa, monta pannua sihisi hellalla. Ja niin uusin voimin nostettiin reppu selkään.  Jo ennen auringon nousua oltiin liikkeellä, sillä linnut laskeutuvat heti aamulla yöpuulta maahan ruokailemaan. Joinakin vuosina lintuja oli paljonkin, joskus metsät tuntuivat tyhjiltä. Pykyn kämppä oli riistarikkaalla alueella, sillä rehevässä sekametsässä, josta oli vain tehty halkosavottaa, elivät pyyt, teeret ja metsot, jäniksetkin. Joka puolella kankaita ympäröivät suot, jossa teeret kukersivat kuuraisina syysaamuina soidinmenoja tapaillen. Myös riekkoparvet viihtyivät alueella, ne saattoi tavoittaa yhtä hyvin aavalta suolta kuin harvasta kallioisesta kangasmetsästä.

2 kommenttia:

  1. Näihin tarinoihin on kyllä mukava uppoutua. Pääsee irtaantumaan nykypäivän media-saasteesta, vaikka tietokoneen välityksellä tätä lukeekin.
    Mukavaa talven odotusaikaa, ja toivottavasti tarinat jatkuu !

    VastaaPoista
  2. Ihana lukea näitä tarinoita. Ennen nuo taskulamput ovatkin olleet hieman eri luokkaa. Meidän pitäisi semmoinen taas hankkia, edellinen mennyt hukkaan. Hyvä muistutus. Alkaliparistot toki myöskin.

    VastaaPoista