Ison-Sydämaan vaellusreitit

Sydänmaalle johtavien polkujen varsille oli kasattu kiviröykkiöitä, kun ohikulkijat olivat nostaneet aina yhden kiven kerrallaan kasaan. Tällaisia kivikekoja muistan ainakin aittoperästen kesäpolun varressa Kivinevalla ja Makolan takana Karanginnevan saaressa. Tuo Karanginnevan polku on hävinnyt aikoja sitten, mutta kivirounio pysyy. Muistaakseni sen päälle oli joskus nostettu ruosteinen polkupyörän runko, jota sitten ihmeteltiin, miten se on tänne tiettömän taipaleen taakse kulkeutunut.  Polkujen varsilla oli myös nuotiopaikkoja matalilla loivilla, valkoisen jäkälän peittämillä kallioilla, tai jonkun kankaan selänteellä. Monesti oli kotiinpäin palatessa tapana keittää niin sanotut väsykahvit matkan puolivälissä. Nykyajan hirveää kiirettä ei ollut, valmiissa maailmassa.

Nevojen taakse napasydänmaille johtivat myös talvitiet, joiden kulku johti, toisin kuin kesäpolkujen, pitkin rämeitä ja nevoja. Niitä pitkin ajettiin valtionmetsistä hankituille polttopuupalstoille samoinkuin muillekin hakkuutyömaille. Olihan Iso-Juurikan ympäristössä suuret savotat 1950 luvulla, jolloin iso valtionkämppäkin oli tehty. Yksistään savotan huoltokin vaati hevoskuorman päivässä kylältä tuotavaksi tuota rekiuraa myöten. Pitkännevan kohdalta ura meni yli hyllyvän vetisen suon, joten roudattomina talvina ura polettiin lumeen miesvoimin, jotta jäätyminen pääsisi alkuun. Sitten ajettiin kevyellä kuormalla ja pian raide kantoi jo isot kuormatkin. Soiden luonnontilaisena aikana Makolasta talvitie kulki lähes koko matkan soita pitkin, ylittäen vain muutaman matalan kankaan lienteen kapeimmalta kohdalta.

Talvitiet lähtivät myös Koskenperältä Murtojärvelle ja Aittoperän Hautaniemestä Lahnajärvelle. Tuota Lahnajärven talvitietä kuljettiin myös kesällä kävellen, talvisin se voitiin jäädyttää kuorma-auton kantavaksi. Hautaniemestä eli "kutojalta" mentiin kävellen metsätöihin siihen asti, kun metsäautotie valmistui. Kerran olimme useamman yön Lahnajärven lautapirtissä ja Pirttiniemen hirsikämpässä, kun olimme pinoamassa talvella tehtyjä halkopinoja uudelleen. Synkän metsän läpi johti polku-ura rantaan, jossa oli vene. Airot löysimme metsästä pienen etsiskelyn jälkeen. Näin saatoimme iltaisin soudella suoraan järven yli Pirttiniemeen, ja onkia veneestä. Nuo halot ajettiin talvella maan jäädyttyä talvitietä pitkin kotiin. Talvitie saattoi olla pelkkä ajettu polanne, tai sitten se voitiin aukaista traktorilla.

Jossain vaiheessa Nivalassa huomattiin, että tuo sydänmaa polkuineen ja järvineen sisältää virkistysarvoja. Niinpä heräsi joidenkin mielissä ajatus, että merkitty patikkareitti mahdollistaisi retkeilyn ja jopa useamman yön vaelluksen alueella.  Reitit suunniteltiin ja polut merkittiin maalilla, lähtöpaikalle Vinnurvaan pystytettiin opastetaulukin. Kunnan urheilulautakunta painatti esitteen "Nivalan patikkareitit", ja näin jokainen saattoi vaeltaa opastettuna näillä tiettömillä sydänmailla. Vinnurvasta lähtenyt pidempi reitti oli 45 kilometriä, Makolan reitti 25 kilometriä. Tuo Makolan reitti lähti vanhan kaivoksen rikastehiekka-kasan kautta, jota muutenkin silloin käytettiin Makolan koulun liikuntapaikkana, haulikko- ja hirvikoeammuntapaikkana jne. Polku johti ensin Mutkalammelle, sitten Iso-Juurikkaan ja sitten Pykyn kämpän ja Ainaslammen kautta takaisin. Reitti sopi hyvin kahden yön rauhalliseen vaellukseen, sillä matkan varrella oli useita yöpymiseen sopivia kämppiä.

Esitteen kämppien paikat ovat merkityt kuitenkin väärin, kuinkas muuten. Iso-Juurikan kaakkoispäässä on järven rannalla oleva hirsinen Kalajan kämppä merkitty Pykyn kämpäksi, ja Pykyn kämppä Telakon kämpäksi. Muistaakseni Telakon kämpäksi sanottiin Mikon pirttiä, mikä sekin oli tavallaan reitin varrella. Pykystä kylälle johtava reitti on merkitty esitteeseen niin suuripiirteisesti, ettei siitä selviä kulkiko reitti kunnanrajaa eli ns. Paasilinjaa myöten, vai Telakon kankaiden polkua pitkin. Iso-Juurikan kaakkoispäästä ns. Itälahdelta lähti polku pitkin tuota Sievin ja Haapajärven kuntien rajaa, ylittäen luotisuoraan Ristikoivunnevan, siitä polku johti Telakon kankaille, josta se erkani linjalta jatkuen pitkostettuna polkuna yli nevan Hiljaisten kankaille, josta karanginnevan yli Makolaan.

Peruskartta 1962

Nivalan ja Sievin välinen sydänmaa eli ns. Iso-sydänmaa oli ennen tietöntä, asumatonta ja lähes kokonaan valtion omistamaa metsää. Aikoinaan kaikki kylien lähimetsien ulkopuoleiset alueet julistettiin valtion eli kruunun omistukseen. Sittemmin sotien jälkeisessä asutustoiminnassa niitä myytiin pienten tilojen lisämetsiksi pitkillä maksuajoilla. Kuitenkin valtiolle jäi tällekin sydänmaalle n. 16 000 hehtaaria metsäalueita, joista tosin melkoinen osa on suota. Nyt sydänmaata halkovat metsätiet, ja pienemmät suot ovat ojitetut ja kasvavat metsää, mutta alue on yhä asumaton, lukuun ottamatta kesämökkejä muutamien järvien rannoilla. Pienet suot ovat enimmäkseen ojitetut, mutta suuremmat suot ovat reunametsiä lukuun ottamatta luonnontilaisia ja nykyisin suojeltuja.

Vuonna 1962 painettu Iso-Juurikka peruskartta on ajalta, jolloin metsäautoteitä ei vielä ollut eikä soita oltu vielä ojitettu. Joitakin metsäojituksia oli tehty ilmeisesti työttömyystöinä Mutkalammen ja Lahnajärven välillä sekä Pitkännevan Rahkasaaren ympäristössä. Nämä ojat ovat aikoja jo aikoja sitten umpeutuneet, mutta niistä voi tarkkasilmäinen nähdä merkkejä muuten vieläkin ojittamattomalla Pitkällänevalla. Mutkalammesta Härkäjärveen vedetyn ojan historia olisi mielenkiintoinen kuulla, oliko kenties tarkoitus saada Nivalan kunnan omistaman Pykyn metsäpalstan rämeet kasvamaan. Vanhassa kartassa kun näkyy Pykyn saarten laidoista kaivetun muutamia pisto-ojia tuohon isompaan ojaan. Aikoinaan Mutkalammesta oli noussut kalaakin kutuaikaan tuonne Härkäjärveen asti, oikeastaan kalat saattoivat nousta merestä asti Vääräjoen ja Lahnaojan kautta. Tuo Härkäjärvi itsessään on niin matala, etteivät siellä kalat ole koskaan suuremmin menestyneet.

Tuossa 1962 peruskartassa on siis silmiinpistävää ojitusten ja teiden puuttuminen. Polku- ja pitkospuuverkosto sen sijaan oli silloin hyvä yli koko sydänmaan. Kyliltä tulivat kiviset polut kankaita myöten, ylittäen soiset notkot ja varsinkin isot nevat pitkospuina. Makolasta Iso-Juurikka järvelle johtavat pitkospuut tehtiin Metsähallituksen toimesta antamalla metrimääräisiä urakoita halukkaille työporukoille. Nämä pitkokset kulkivat Makolasta Karanginnevan ja Pitkännevan yli ja jatkuivat kunnanrajaa pitkin Ristikoivunnevan yli Iso-Juurikan itäpäähän. Makolasta meni polku Ainaslammelle ns. putkilinjaa myöten, ja Ainaslammelta oli hyvä yhdyspolku tuolle reitille Hiljaistenkankaitten kautta. Tuo yhdyspolku ei näy vanhassakaan kartassa, mutta selkeä mielikuva siitä on niiltä ajoilta. 

Iso-juurikkaan johtavalta reitiltä erkani Suojärvelle Jussinpolku, samoin polku Pykynsaariin ja Pykyn kämpälle. Pykystä johti hyvä polku Iso-Juurikan rantaan. Aittoperästen kesäpolku joka meni Pitkännevan yli Rahkasaarten kohdalta, oli myös suon kohdalta pitkostettu. Suojärven itäpäästä tuli myös polku Kannaksenniemen kautta Juurikkanevan yli Mölölään, mikä sekin oli suo-osiltaan pitkospuilla parannettu. Makolasta kuljettiin Suojärvelle myös Ainaslammen kautta ja Pitkännevan ojan vartta Suojärven ojan varteen, josta polku kääntyi Suojärvelle.Tuolta Suojärven ojan ja Pitkännevan ojan haarasta erkani oikopolku kylällepäin Karangin kallioiden kautta. Hosionperältä tuli myös polku Konttikankaan ja Korkiakankaan kautta Suojärvelle.

Kartassa näkyvät myös monet kämpät, joista vain harvat ovat yhä olemassa. Valtion isot Pesänevan ja Iso-Juurikan lautarakenteiset metsätyökämpät on purettu. Hirsikämpistä Iso-Juurikan ns. Kalajan kämppä on palanut, samoin kuin Suojärven Kalliopirtti, Lahnajärven Pirttiniemen on vallannut mökkiasutus, Iso-Lehtosen pieni kalliopirtti toki vielä sinnittelee olemassa. Nämä kämpät oli rakennettu järvien parhaille paikoille niemiin tai järven ainoalle rantakalliolle. Lahnajärven Pirttiniemen kämppä oli korkeanveden aikaan melkein kuin saaressa. Suojärven Kalliopirtti on sekin luonnonkauniilla paikalla niemessä, missä lienee samalla paikalla ollut ajan mittaan useitakin kämppiä, oviaukon ilmansuunta vain on vanhojen kertoman mukaan vaihdellut. Mutkalammen valtion kämppä on yhä olemassa ja hyvässä kunnossa, senkin paikalla on ollut kalamiesten pirttejä aikaisemminkin. Pykyn kämppä on myös hyvässä käyttökunnossa. 

Ainaslammen kämppä puolestaan oli tehty Makolan kaivoksen pumppumökistä, tuo paikka on nykyisin yksityiskäytössä. Pöykiön hirsinen metsätyökämppä oli melko iso, jossa oli kaksinkertaiset ritsit ja tynnyrikamina keskellä maalattiaa. Sekin kämppä on jo hävinnyt. Lahnajärven lautapirtin olen vielä nähnyt olevan olemassa, käyttökelvottomaksi lahonneena tosin. Lopuksi täytyy vielä mainita Telakon kankaalla ollut Koistisen "Mikon pirtti", jossa siinäkin on monet kerrat tullut yövyttyä Suojärven kalareissuilla, sekä ns. Tallikämppä, mihin pääsi seuraamalla Suojärven   keskikortteen kohdalta lähtenyttä heikosti erottuvaa kärryuraa. Tuokin kämppä ahkeroi vielä olla olemassa, mutta monen muun kämpän tavoin katto osin romahtaneena ja sisältä lohduttomaksi lahonneena.