Tervettä vetovoimaa?

Kaikki kaupungit siis haluavat siis kasvaa suuremmiksi, haalia lisää asukkaita ja maa-alaa. Pääasiassa kaupunkien suuruutta mitataan asukasluvulla, vaikka maa-ala olisi myös aivan käypäinen vertailuarvo. Maa-ala asukasta kohden voisi olla tulevaisuudessa yksi kilpailuvaltti, jota kaupungit voisivat esitellä vetovoimatekijänä. Ja juuri vetovoimatekijöitähän kunnat puntaroivat siinä kilpailussa, mitkä kunnat voivat esiintyä kasvavina keskuksina.

Kilpailu asukkaista voi myös aina sisältää epäterveitä piirteitä. Erilaisten vapaa-aika rakennelmien pystyttäminen voi muuttua kilpavarusteluksi, jossa investoidaan yli väestöpohjan edellyttämän käyttötarpeen ja kysynnän. Ja jos kunta alkaa tarkkailla itseään vain ulkopuolisen silmin ja elää julkisuuden kautta, ollaan harhatiellä. Jokaisen kunnan on ensisijaisesti palveltava omia kuntalaisia, ja huolehdittava omasta taloudestaan.

Asuminen on yksi ihmisten olennainen perustarve, ja siihen liittyvät lupakäytännöt, kaavoitus, ja tonttipolitiikka kunnassa. Yksi tärkeimpiä rakentaville nuorille ihmisille ovat lähikoulut ja turvallinen koulutie. Väljä asuminen maaseudulla on aina houkutellut lapsiperheitä pois keskuksista, mikä ei taas sovi kovan linjan yhdyskuntateknokraattien pirtaan. Myös säästösyistä on toimivia kyläkouluja lakkautettu, mikä on täysin järjenvastaista.

Nivalan kaupungin johtokin katsoo suuren velkamäärän tulevan hoidetuksi parhaiten asukaslukua kasvattamalla.  Elinkeinojen kehittämisen lisäksi asukkaita tahdotaan houkutella hulppeilla vapaa-ajanviettorakenteilla. On selvää, että väestökato aina syö elinvoimaa, mutta kyllä kaiken lähtökohta on silti alueen työmahdollisuudet ja jo olemassa olevien asukkaiden sitoutuminen omaan kotiseutuun. Tämä on usein unohdettu, että tänne jo juurtuneet eivät hevin muuta pois, vaan etsivät työmahdollisuudet tarpeen vaatiessa kaukaakin. Nykyinen työelämäkin on siihen suuntaan muuttunut, että pysyvää samaa työtä ei monilla olekaan, ja näin ollen jatkuva muuttaminen paikkakunnalta toiselle ei ole viisasta.

Ihanteellisinta olisi saada kuntaan hyväpalkkaisia, jotka saisivat tulonsa kunnallisveron alaisina ansiotuloina. Heidän pitäisi olla hyvin koulutettuja, terveitä ja hyvinvoivia. Sopiva kehon rasvaprosentti saisi olla naisella korkeintaan 20 %, miehellä 10 %. Taipumusta raskasmielisyyteen ei saisi olla, eikä tietenkään päihteiden väärin- tai oikeinkäyttöä. Olisi parasta, jos heidän vanhempansa olisivat toisella puolen maata, jolloin omaishoitoa tai vanhuspalveluita ei tarvittaisi. Ihanteellisinta tietenkin kunnan kannalta olisi, jos heillä ei olisi lapsia. Asukkaan oma ikääntyminen on myös haitallista, mutta sitä ei voitane välttää.

Tällaisia asukkaita jotkut kunnat ovat pyrkineet haalimaan kaavoittamalla poikkeuksellisen arvokkaita rantatontteja. Näin on toimittu mm. Oulun lähiseuduilla ja tästä on kiistelty myös Hailuodossa, josta kunnanjohtaja on eroamassa. Hailuoto olisi varsinkin tieyhteyden toteutuessa hyvin erikoinen ja arvokas asumisympäristö, jos vain kunta haluaa Oulun uusrikkaiden tarpeiden mukaan kaavoittaa. Mutta kun siellä ei tällaista haluta, vaan kuntalaiset pyrkivät pitämään alueen perinteisenä ja maaseutumaisena. Tästä luulen ”luottamuspulan” kumpuavan, mutta en tiedä.

Mutta tämä kaikki on varsin kyseenalaista koko kuntakenttää ajatellen. Jos kuntaan muuttaa rikkaita, ne ovat jostakin pois. Ja yhtään pienituloista, vaivaista tai sairasta ei sisäänmuutto vähennä. Mielestäni olisi parasta, ettei ihmisten asumista ohjailtaisi kovin keinotekoisin ja kyseenalaisin perustein. Kaupunkiseutujen keskuskunta-kehyskunta ristiriidankin voisi poistaa oikeudenmukaisella valtionosuusjärjestelmällä, joka huomioisi asukkaiden terveydentilan, tulotason ja kaiken palvelutarpeen riittävän tarkasti. Tällaisen järjestelmän laatiminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Ja samalla sallittaisiin kuntarakenteen monimuotoisuus ja erilaistuminen, eikä että yritettäisi pakottaa kaikkia samaan muottiin.