Kun riittävästi on liian vähän

Mutta perustavanlaatuinen kysymys onkin, onko ihminen olemassa kuntaa varten vai kunta ihmistä varten. Jos kuntalaisia aletaan valikoida sen mukaan, mikä on edullista kunnalle, ollaan pahasti hakoteillä. Silloin kunnasta on tullut joku muu projekti, jonka päämäärät syrjäyttävät perustehtävän. Kunta on sopiva paikallisesti hallittu instanssi järjestämään vaikkapa koulunkäyntiä, että lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Kunnan velvollisuus on myös palkata lääkäri, jos joku tuntee itsensä kipeäksi tai nirhaa sormeensa. Mutta tämä ei kaikille riitä, varsinkaan se ei ole riittänyt valtakunnan tason päättäjille, jotka ovat kilpailleet kuntien tehtävien lisäämisessä. Nyt on kaikkiaan 535 tehtävää, jotka ovat lakisääteisiä. Eikä tämä riitä kaikille kuntalaisillekaan, vaan uusia menokohteita keksitään. Joskus ennen pidettiin talkoita hyvien asioitten toteuttamiseksi, nyt tyydytään talkoilla keksimään uusia menokohteita.

Kaiken kaikkeaan yhteiskunnasta on tullut koneisto, jonka toiminnasta kannetaan huolta enemmän kuin ihmisestä. Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä, samaa voi sanoa hyvinvointiyhteiskunnasta. Koko laaja julkinen sektori ja siihen niveltyneet tutkimus- ja koulutusjärjestelmät tekevät yhä kaikkensa elintilansa laventamiseksi. Talouselämän ja yksityisen ihmisen pitäisi sitten uhrautua tämän kaiken rahoittamiseksi. Kaikki yksinkertaisetkin asiat jotka ennen hoituivat luonnostaan, tuotteistetaan. Ja mitähän siitä seuraa, kun yksityinen voittoa tavoitteleva liike-elämä yhä enemmän saa julkisen sektorin tilamaan erilaisia palveluja. Perinteisesti virkamies ei suinkaan pyri tekemään itseään tarpeettomaksi, vielä vähemmän sitä tekee kasvuhakuinen yritys.

Ruoan arvonlisävero on Suomessa poikkeuksellisen korkea, ja niin vain vasemmiston talousgurut haluavat hilata sitä ylöspäin. Näin saataisiin valtion ahnaaseen kitaan yhä enemmän rahaa, jota sitten järjestelmän itsensä tultua tyydytetyksi jaettaisiin jollakin perusteella köyhille tukena. Tällaista tukea jaetaan mm asumistukena, vaikka siitäkin tuesta osa valuu hukkaan nousseina vuokrina. Ruoan alv:n nostoa puolletaan sillä, että rikkaat syövät paremmin kuin köyhät. Näin ei aina ole, vaan vähävaraisetkin haluavat syödä hyvin, tai ainakin pitäisi voida. Lasten kotihoidon tuki on myös edullinen vaihtoehto, mutta siinä vasemmistoa pelottaa se, että se on vaihtoehto ja kilpailija valtion järjestelmälle. Kaikki kotitaloudessa tehtävä työ on valtiososialistien mielestä turhaa, koska se ei tuota suoraa taloudellista hyötyä järjestelmälle ja on muutenkin kontrollin ulkopuolella.

Myös koko länsimainen markkinatalous toimii epäterveesti, ja tuottaa vahinkoa vahingon perään. Jos joku parempi järjestelmä olisi, siihen pitäisi siirtyä välittömästi. Korkeasti koulutetut huippuekonomistit ja talouden asiantuntijat ovat oikeita täystuhoja, jos tuloksia oikein tarkastellaan. Monet peräkkäiset pankkikriisit ja talouden rajut heittelyt maksatetaan tavallisilla ihmisillä, ja maksunvälittäjinä toimivat valtiot keräämällä veroja ja maksuja. Työelämän tuottavuuteen halutaan kierroksia koko ajan lisää, eikä rahan tulo ole riittävää sittenkään. Ei riittävää sijoittajille eikä verotuloja kerääville valtioille. Järjestelmistä on siinä tapauksessa tullut ihmisten orjuuttajia, vaikka niiden pitäisi olla ihmisten palvelijoita.