Vapaus valita

Pääministeri Kattainen, tuo sutki poika Savonpuolesta, sanoi uudenvuodenpuheessaan Suomalaisten kaipaavan valinnan vapautta. Tämä on tietenkin poliittista liirum-laarumia, jos puhutaan vain yleisellä tasolla. Toisaalta valinnan vapaus on hyvä asia, mutta Katainen itsekin on takuumiehenä monille instansseille, joiden tehtävä on pitää kaikki tiukasti säädeltynä ja sementtiin valettuna. Akateeminen maailma kun on yksi korporativismin linnake maassamme, ja monet etujärjestöt ovat onnistuneet muodostamaan toimialueestaan lähes rälssiä vastaavan järjestelmän.

Valinnanvapautta pitäisi oikeastaan monissa kohdin rajoittaa voimakkaasti, ja niin on jo toimittukin. Erään kaupungin kouluissa oli erityisruokavalioita alettu tarjoamaan vain terveydenhuollosta saatua uutta todistusta vastaan, ja näin oli saatu mittavat säästöt. Suurin osa ilmoitetuista ruoka-allergioista oli ollut kuvittelua tai hysteeristä hössäämistä. Koululaitos onkin oiva kasvualusta kaikille yhteiskunnan ilmiöille, samalla kun se toimii melkoisessa arvojen ristiaallokossa. Kodin ja koulun yhteistyö on sekin hokema, jonka sisältö on osin väärin painottunut. Sen sijaan että vanhemmat kritisoivat opettajia, pitäisi joka kodissa olla henkiset valmiudet myös vaatia lapsiltaan hyvää käytöstä.

Vapautta valita asuinpaikka on sitäkin alettu suitsia yhä voimakkaammin, vallitsevan poliittisen keskittämisideologian varjolla. Tässäkin voitaisiin luottaa järkeen, sillä tuskin kukaan rakentaa mihinkään nykyasutusta palvelevan sähkö- ja vesijohtoverkoston ulkopuolelle. Eikä siihen olisi monella varaakaan, linjojen vetämiseen syrjään asutuksesta. Jos taajaman tarjoamat olosuhteet eivät miellytä, pitää olla vapaus valita asuinpaikka muualta. Tämä on aina kuulunut suomalaiseen ajattelutapaan ja käytäntöön, eikä siitä ole mitään haittaa kenellekään. Jo nyt ihmisistä suurin osa asuu jonkinlaisissa keskustaajamissa, eikä se ole tuonut näkyviin mitään suurta rahallista hyötyä yhteiskunnalle. Itse asiassa varsinkin suomalainen mies voi monesti huonosti taajamaympäristössä, missä olosuhteet eivät tarjoa mitään fyysistä vastusta.

Yksi pettymys Kataisen hallituksen toimissa valinnan vapaudesta puheenollen oli kotihoidontuen pakottaminen jaettavaksi puolisoiden kesken. Niin kuin perheissä ei pystyttäisi siitä asiasta parasta valintaa tekemään. Ylhäältä pakotetusta ideologisesta tasa-arvosta sain karun näkymän vuosikymmeniä sitten, kun automme ylitti rajan Neuvostoliittoon. Tien laidassa käveli joukko tietyöläisiä lapio olalla, ja niistä puolet oli naisia. En väheksy yhtään naisia fyysisessä työssä, ovathan he paljon miehiä sitkeämpiä. Outoa vain oli sikäläinen ideologinen tasa-arvo, joka ei suonut niitä valinnan mahdollisuuksia. Siihen järjestelmä sitten romahtikin. Katainen onkin tässä asiassa oudosti lipsahtanut väärään joukkoon, ehkä vasemman äärilaidan kiristämänä.

Toisaalta rikoksentekijän vapauksia ja oikeuksia vahditaan oikein valtion korkeapalkkaisten virkamiesten voimin. Onhan vasemmistolainen kriminaalipolitiikka vielä siinä kuosissa, kun poliittisilla virkanimityksillä varmistettiin kehityksen suunta porvarillisen yhteiskunnan heikentämiseksi. Apulaisoikeuskansleri Jorma Kalske antoi rikolliselle mieluisen lahjan päättäessään, ettei asunnossa oleskelevan rikollisen tarvinnut avata ovea poliisille. Niin kuin rikollisten suojelu olisi ykkösasia tänä päivänä. Samoin tuli ankarat nuhteet poliisille huumeratsioista Oulun kävelykadulla. Olisikohan se niin kauhea ihmisoikeusloukkaus, jos huumekoira haistaisi huumeiden hallussapitäjän väkijoukosta. Tiedä sitten, jos vaikka rikollinen saisi trauman, jota sitten jouduttaisiin terapoimaan yhteiskunnan varoilla..