Ehkäisevä päihdetyö

Aluehallintovirasto lähestyi kuntien päättäjiä selvityksellä, että onko kunnassa ”ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö, monialainen päihdetyöryhmä ja ajantasainen päihde- tai mielenterveys- ja päihdestrategia”. Tuloksia oli sitten analysoitu ja niistä muodostettu häkkyrä, josta ei kyllä kukaan mitään kostu. Tällä asioista ohi puhumisella ja hienojen termien pyörittämisellä ei kukaan raitistu, siitä olen varma. Edellisen kerran kun tällaista Nivalan valtuustossa käsiteltiin, huomautin puheenvuorossani, että esityksestä puuttuu sana ”raittius”. Asiaa esitellyt kulttuurisihteeri arveli, että sana on liian osoitteleva sisällytettäväksi toimintaohjelmaan.

Mitä pikemmin aletaan puhua asioista niiden omilla nimillään, sitä lähempänä ratkaisua ollaan. Mutta juopottelun hyväksyminen ja hyssyttely on valittu linjaksi, ja tätä tukevat etenkin kaikki sosiaalialan työntekijät ja hoitolaitosten edustajat. Heidän kuulukin auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan, mutta mistään ehkäisevästä päihdetyöstä ei silloin voi puhua. Ja koska kaikista sosiaalisten ongelmien korjaamisesta on tullut myös iso bisnes, tasaista asiakasvirtaa ei tietenkään panna pahakseen. Näiltä tahoilta korostetaan aina esimerkiksi alkoholismin sairausluonnetta, että kuka tahansa voi sairastua. Kuitenkin, vain siinä tapauksessa, että alkaa käyttää alkoholia.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksissa on todettu, että alkoholiteollisuus suosii alkoholihaittojen ehkäisykeinona valistusta, koska se on tehotonta. Muut keinot ovat moralisointi ja saatavuuden rajoittaminen, joista jälkimmäinen kuuluu yhteiskunnan keinovalikoimiin. Suomessa alkoholiteollisuus on voimakas lobbari, joiden narujen mukaan sätkii myös pääministeri Jyrki Katainen. Kaikkea saatavuuden rajoittamista torjutaan Viron tuonnin uhkalla, mikä sekin on osin pelottelua. Mahtaako tavallinen fiksu ihminen lähteä hakemaan valtavaa kollia olutta Virosta, tuskinpa vain. Valtavia tuontimääriä tuovat vain ammattijuomarit, joiden tuskaista taivallusta Viron lautoilla voi seurata.

Olut onkin yksi pahimmista alkoholijuomista. Tämä totuus pitäisi uskaltaa kertoa varsinkin nuorille, joita alkoholiteollisuus etenkin haalii asiakkaikseen. Oikeiston voimakkaat liike-elämän lobbarit ovat ihmeesti saaneet torjuttua alkoholijuomien mainonnan rajoittamisen. Nuorille suunnatulla mielikuvamainonnalla siiderin ja oluen uusia addiktoituneita käyttäjiä tulee riittämään. Aivan pienten lasten vanhemmatkin saattavat sitten turrata viikonlopun olutpöhnässä, ja viranomaiset joutuvat ottamaan lapsia huostaan. Pahoinvoinnin syihin ei kuitenkaan uskalleta kajota.

Sen sijaan että halutaan tarjota ”laadukkaita ja oikea-aikaisia palveluita”, pitäisi pyrkiä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Palveluiden tarjontaa pitäisi oikeastaan rajoittaa, sillä ilmaisille palveluille löytyy aina käyttäjiä. Myös yksityisiä palveluntarjoajia tunkee palveluiden tuottajiksi, yhteiskunnan rahoilla tietenkin. Mitkään so-te rakenteiden muokkaukset eivät poista pulaa rahasta, jos hyvinvointiyhteiskunta laajenee joka suuntaan alkuräjähdyksenomaisesti. Ihmisten omaa vastuuta pitäisi lisätä, ja ainakin muistaa korostaa omien valintojen merkitystä elämässä.

Yksi myytti on syytä vielä kumota, nimittäin että ”viina on viisasten juoma.” Olen huomannut, että alkoholi ei valikoi uhrejaan älykkyyden, sosiaaliluokkien, koulutuksen tai varallisuuden mukaan. Se raunioittaa tasapuolisesti osan käyttäjistään taustaan katsomatta, myös sen kalliin viinin juojan. Tosin aine halpenee viimeistään siinä vaiheessa, kun rahat alkavat loppumaan. Alkoholin käyttöön ei ole mitään tarvetta, se on aivan turha nautintoaine, karvas ja pahanmakuinen. Luonnostaan ihminen ei tunne mitään tarvetta saada alkoholia tai tupakkaa, ne ovat vain ihmisyhteisön harhapolkuja, ja kokeilun ja oppimisen tuloksia. Sivistyksen myötä jäänevät historiaan.