Tulevaisuuden tutkailua

Himasen tulkitseman häpeän ja kateuden ilmapiirin sijaan Suomen ongelma on pikemminkin ahneus ja lyhytnäköinen pikavoittojen tavoittelu. Suomi on lyhyessä ajassa tullut metsäläiskansasta korkean koulutuksen ja hyvinvoinnin maaksi. Mutta menestys on tuonut vauhtisokeuden ja innoittanut yrittämään samaa nykyisessä muuttuneessa maailmassa. Satsaamisessa koulutukseen, terveydenhoitoon ja tutkimukseen on saavutettu lisäpanostuksen kyllästymispiste, eli yhä raskaammat satsaukset tuottavat yhä heikomman lisäarvon. Tuloksena on vain rahojen loppuminen, sama on tuttua vaikkapa pellon lannoittamisessa. Korkealla sato- ja lannoitetasolla lisäpanostuksen tuotto on olematon. Aluksi lannoittamattoman maan kalkitseminen ja lannoittaminen on tuottanut hämmästyttävää sadonlisää, mutta kun katto lähenee, lisätuotto hiipuu olemattomiin.

Suomessa luotiin kansainvälisen mittapuunkin mukaan suuri ja tehokas metsäteollisuus. Kun sen alan kilpailu koveni, ajateltiin muodikkaan kansainvälistymisen olevan ratkaisu. Niinpä metsäyhtiöt haalivat volyymia ostamalla kaikki tappiolliset tehtaat Euroopasta ja Amerikasta, joihin upposikin miljarditolkulla Suomalaista rahaa. Tämän liikun takana oli siis talouden huippuasiantuntijat ja kansainvälistymisen puolestapuhujat, ja tulos oli jättimäinen tappio, joka kirjattiin alas. Suuruuden ekonomia ei siis toiminutkaan, ja voi vain arvailla, mitä olisi saatu sijoittamalla miljardit tuotekehitykseen. Nyt taas hyväuskoisille vaihteeksi vakuutetaan, että suuruuden ekonomia toimisi paremmin terveydenhoidossa ja kuntapalvelujen tuottamisessa. Uskoo ken tahtoo, minä en.

Monet muutkin Suomalaiset yhtiöt ovat hassanneet maailmalla kansallisvarallisuutta, Suomen työläisen ja piensijoittajan kerryttämää lisäarvoa miljarditolkulla. Sonera osti Saksasta miljarditolkulla ilmaa tappiollisissa UMTS-verkkokaupoissa. Työväen osuustoiminnan pitkäaikainen kertynyt ns. punapääoma Kansa-vakuutusyhtiöineen hukattiin kasinotalouden hulluina vuosina 80-luvulla. Fortum on paraikaa myymässä kotimaan sähköverkot kattaakseen Venäjän tappioita. Helsingin Sanomat teki Hollannin lehtiliiketoiminnoista 270 miljoonaa tappiota, ja nyt ruikuttaa siitä, että lehden tilaajat joutuvat maksamaan tilauksista pienen arvonlisäveron, joka on kuitenkin huomattavasti ruoan alv:tä alempi.

Suuruudenhulluuden esiintymiä ovat myös Haapaveden turvevoimala ja Talvivaaran kaivos; molemmista tehtiin liian suuria. Pieni ei aina ja kaikessa ole kaunista, mutta ainakin se on ympäristön suhteen turvallisempaa ja hallittavampaa. Energiantuotannossa muutenkin Suomi matkii Neuvostoliitolaista systeemiä, vihreän aatteen käsittämättömällä tuella. Hajautettu uusiutuva bioenergiantuotanto kun harmillisesti pitäisi osaksi tuottaa maaseudulla, se ei sovi betonivihreän pirtaan eikä myöskään kiehdo suuruudenhulluja insinöörejä. Ydinvoimalat taas ovat teknokraattien unelmasuunnitelmia jättimäisine tehoineen, mutta nekin näyttävät uusien loputtomien turvallisuusvaatimusten myötä kaatuvan omaan mahdottomuuteensa.

Myös koulutus on saavuttanut aikoja sen kyllästymispisteen, minkä jälkeen se ei enää tuota kansantaloudelle hyötyä. Itse asiassa sitä pitäisi leikata ja rajusti, mutta aika ei ole vielä kypsä sen tunnustamiseen. Koulutuksen hyötysuhde on myös laskenut romahdusmaisesti, sillä usein sama henkilö hankkii monia tutkintoja ja lopuksikin työskentelee epäsäännöllisesti. Esimerkiksi 1950-luvulla koulutettu eläinlääkäri tuotti saman työpanoksen, kuin tänään 3-4 koulutettua. Sama koskee ihmislääkäreitä. Valtavasta uhrauksesta koulutukseen yhteiskunta saa aina vain vähemmän takaisin. Myös tutkimustoimintaan suunnataan yhä suurempia rahoja, mutta maailmalla mennään melkein joka alalla karkuun. Pienen kansan suhteellinen merkitys kehittyvän maailman rinnalla vähenee koko ajan, siinä tuleekin olemaan filosofeille pohdinnan sarkaa kylliksi. Jos vain veromaksajat pystyvät heitä elättämään.