Hajautettu vai keskitetty?

Ihanteellisintahan olisi, että kunta voitaisiin lakkauttaa. Valtuutettuna tekisin hyvin mielelläni itseni tarpeettomaksi, ja pikkuhiljaa siihen suuntaan on liikuttukin. Lautakuntajärjestelmä on supistettu kunnallisurani aikana puoleen yhdistämällä hallinnonaloja saman lautakunnan alaiseksi. Perusturva- ja pelastuslautakunnista on voitu luopua kokonaan, kuntien välisen yhteistyön kautta. Maaseutu- loma- ja jätelautakunnat ovat kuntien välisiä yhteistyöelimiä, joissa yhden kunnan edustus on yksi tai kaksi jäsentä. Hallintokustannuksia on karsittu tällä tavoin siinä määrin, ettei kuntaliitos ainakaan supistaisi luottamusmiesten määrää.

Tässä nykyjärjestelmässä on se hyvä puoli, että jokaisen kunnan ääni kuuluu, ja jokainen kunnastaan valittu tietää edustavansa tiettyä aluetta. Järjestelmä on siis selkeä ja antaa äänen koko alueen ihmisille, aivan laitoja myöten. Jos toimittaisiin yhtenä kuntana, kuntien osakeskusten ääni ei kuuluisi, eikä sitä varsinkaan tarvitsisi ottaa huomioon. Mentäisiin keskusten ehdoilla ja oikeus olisi vahvemman oikeutta. Siksi hallintomalleilla on merkitystä. Tässä nykyisessä EU:ssakin Suomen ääni kuuluu, koska se on suvereenien valtioiden liitto, jossa jokainen maa on edustettuna komissiossa ja ministerineuvostossa samalla painoarvolla. Jos EU:sta tulee täysin demokraattinen, siinä määräävät yksistään isot maat edustajiensa murskaavalla ylivoimalla.

Kuntien itsenäisyydellä on hyviä ja huonoja puolia. Itsenäinen kunta pyrkii kehittämään aluettaan, ja hyödyntämään kaikki paikalliset vahvuudet. Samalla se pyrkii kilpailemaan muiden kuntien kanssa, mikä sekin on kaksijakoista. Kaupunkiseuduilla, mihin Nivala ei kuulu, kilpaillaan hyvätuloisista asukkaista. Tähän perustuu keskuskaupunkien ja kehyskuntien kiista pohjimmiltaan. Tosin kehyskunnat pystyvät tarjoamaan asumisväljyyttä ja vaihtoehtoja, toisin kuin tiheät keskukset. Voi siis ajatella niinkin, että onko väärin jos hakee laatua asuinympäristölleen, jos siihen on varaa. Toiseksi kilpaillaan veroprosentin alhaisuudella, mikä on kuntalaisen kannalta periaatteessa hyvä asia. Paitsi jos se tuottaa veroparatiisi-ilmiön, josta on ääriesimerkkinä Kauniainen. Myös harrastusmahdollisuuksilla esiintyy epätervettä kilpavarustelua, eikä se ainakaan vähene kuntakokoa suurentamalla.

Joskus olen herkutellut asialla, että palvelujen järjestäminen annettaisiin suoraan valtionhallinnon tehtäväksi. Jos olisi selvät kriteerit palveluiden saatavuudessa ja laadussa, sehän toimisi. Esimerkiksi kouluille ja päivähoidolle olisi jotkut läheisyysvaatimukset, selkeät normit siis. Samoin harrastuksille, kuten kirjastoon ja uimahalliin, olisivat maksimietäisyydet määriteltynä. Mutta koska paikallista harkintaa ei olisi, voitaisiin joutua pystyttämään halleja keskelle lapin selkosia, että samat normit täyttyisivät kuin vaikkapa Uudellamaalla. Tämän vuoksi paikallisiin tarpeisiin sopeuttaminen kunnallisella itsehallinnolla on tarpeen.

Jos kasvukeskusten ympärille rakennetaan kuntajärjestelmä, se tietää kylmää kyytiä keskusten ulkopuolisille alueille. Pienet ja keskisuuret kunnat ovat alueillaan ainoita kehityksen ylläpitäjiä, ja vastaavat palvelutuotannostaan tutkitusti edullisesti. Myös talouselämän hiussuonet sijaitsevat monilta osin keskusten ulkopuolella, vaikka monesti verotulot ohjautuvat pääkonttoripaikkakunnalle. Lapsiperheet myös arvostavat edullisempaa ja väljempää asumista keskusten ulkopuolella, jos vain työmahdollisuuksia on tarjolla. Kaikki lähtee työstä, ja jos elinkeinotoiminta kehittyy, tulee työmahdollisuuksia ja sitä myöten lisää asukkaita ja verotuloja. Oikeudenmukainen valtionosuusjärjestelmä kuitenkin tarvitaan kompensoimaan huoltosuhteen aiheuttamat erot kuntien välillä.